
Kettulan Pirtti
Ykkösakseli ry:n syyskokous järjestettiin marraskuussa Kettulan Pirtillä. Kettula on ollut aikoinaan Suomusjärven suurin kylä. Se
Etusivu » Ajankohtaista

Ykkösakseli ry:n syyskokous järjestettiin marraskuussa Kettulan Pirtillä. Kettula on ollut aikoinaan Suomusjärven suurin kylä. Se

Miten maaseuturahoitus on toteutunut 2014-2022, kysyy Uudenmaan ELY-keskus. Vastaa kyselyyn ja osallistu Ykkösakselin tuotepaketin arvontaan!

Ykkösakseli on myöntänyt tukea kahdeksalle yleishyödylliselle hankkeelle Saloon, Vihtiin ja Lohjalle. Tukea myönnettiin yhteensä 68

Anu Pekanniemellä koittavat työkuvioiden osalta uudet tuulet. Hän siirtyy 11.11.2024 alkaen vuosilomalle, ja sen jälkeen

Ykkösakseli ry:n syyskokous järjestetään Salossa Kettulan Pirtillä 20.11.2024 klo 19.00. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat.

Ykkösakseli hakee kahta uutta osaajaa riveihinsä. Parhaillaan avoinna ovat hankeasiantuntijan ja hankekoordinaattorin tehtävät. Hankeasiantuntijan tehtävänä

Järjestämme 29.10.2024 klo 18.00-19.00 info-webinaarin, jossa kerrotaan Leaderin kautta haettavista yleishyödyllisistä hanketuista sekä Ykkösmassista nuorten

Salossa järjestettiin elo-syyskuun vaihteessa 2023 valtakunnallinen paikallistoimijoiden tapahtuma KyläAreena. Tapahtuma kokosi yhteen reilut sata paikallisesta

Järjestämme 5.11.2024 klo 12-13 info-webinaarin, jossa kerrotaan Leaderin kautta haettavista yritystuista ja aikaa on varattu

Terveiset Salosta Yhdistysten Iltatorilta! Ykkösakseli on mukana myös 24.8. Vihdin Wuosisatamarkkinoilla ja 21.9. Lohjan Omenakarnevaaleilla.