
Leader-rahoitusta kahdeksalle hankkeelle
Ykkösakseli on myöntänyt tukea kahdeksalle yleishyödylliselle hankkeelle Saloon, Vihtiin ja Lohjalle. Tukea myönnettiin yhteensä 68
Etusivu » Ajankohtaista

Ykkösakseli on myöntänyt tukea kahdeksalle yleishyödylliselle hankkeelle Saloon, Vihtiin ja Lohjalle. Tukea myönnettiin yhteensä 68

Anu Pekanniemellä koittavat työkuvioiden osalta uudet tuulet. Hän siirtyy 11.11.2024 alkaen vuosilomalle, ja sen jälkeen

Ykkösakseli ry:n syyskokous järjestetään Salossa Kettulan Pirtillä 20.11.2024 klo 19.00. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat.

Ykkösakseli hakee kahta uutta osaajaa riveihinsä. Parhaillaan avoinna ovat hankeasiantuntijan ja hankekoordinaattorin tehtävät. Hankeasiantuntijan tehtävänä

Järjestämme 29.10.2024 klo 18.00-19.00 info-webinaarin, jossa kerrotaan Leaderin kautta haettavista yleishyödyllisistä hanketuista sekä Ykkösmassista nuorten

Salossa järjestettiin elo-syyskuun vaihteessa 2023 valtakunnallinen paikallistoimijoiden tapahtuma KyläAreena. Tapahtuma kokosi yhteen reilut sata paikallisesta

Järjestämme 5.11.2024 klo 12-13 info-webinaarin, jossa kerrotaan Leaderin kautta haettavista yritystuista ja aikaa on varattu

Terveiset Salosta Yhdistysten Iltatorilta! Ykkösakseli on mukana myös 24.8. Vihdin Wuosisatamarkkinoilla ja 21.9. Lohjan Omenakarnevaaleilla.

Ykkösakseli ry on myöntänyt Leader-rahoitusta Lohjalle, Vihtiin ja Saloon. Hankkeista neljä on elinkeinollisia tukia ja

Vierailin Salon Seudun Ajoneuvoharrastajien harrasteajoneuvojen kokoontumisessa 3.7. Tapahtumaa on järjestetty jo 18 kertaa, paikalla on