
Kai Nousiainen jatkaa puheenjohtajana
Kai Nousiainen Lohjalta valittiin jatkamaan Ykkösakselin puheenjohtajana syyskokouksessa 28.11.2023. Puheenjohtajan toimikausi on kaksi vuotta. Uusina
Etusivu » Ajankohtaista

Kai Nousiainen Lohjalta valittiin jatkamaan Ykkösakselin puheenjohtajana syyskokouksessa 28.11.2023. Puheenjohtajan toimikausi on kaksi vuotta. Uusina

Ykkösakseli on myöntänyt ensimmäiset maaseuturahoituksen uuden rahoituskauden 2023–2027 yritys- ja hanketuet. Tukea myönnettiin yhteensä 260

Salon Tuohittu on malliesimerkki kestävästä kylästä. Tuohitun kyläyhdistys nimittäin valmistaa mehuja, hilloja ja leivonnaisia lähituottajilta

Salon Halikossa sijaitseva Hippo-arena on saanut lisää aitaa ympärilleen Leader Ykkösakselin tukemassa hankkeessa. FC Halikko

Halikon VPK:n koordinoima Turvallisuustaidot haltuun -hanke on turvallisuustaitojen kouluttamisen lisäksi edistänyt yhteistyötä eri tahojen kanssa.

Salossa entisen Halikon kunnan keskellä elävässä Märynummen kylässä ollaan toteutettu useampi Leader-hanke viime vuosien aikana.