Tapasimme viime viikolla maanviljelijä ja somevaikuttaja Anne-Mari ”Amski” Tarkkion Varsinais-Suomen maaseutuverkoston viestintäfoorumissa Paimiossa. Tarkkisen some-ura lähti lentoon yllättäen, kun vuonna 2017 hän julkaisi ensimmäisen videonsa ja samalla agrologiopintojensa opinnäytetyön videopalvelu YouTubeen. Yli tunnin mittainen YouTube -video käsitteli kyseisen vuoden heinäntekoa. Näyttökertojen kertyessä videoita syntyi lisää. Samalla Tarkkio huomasi nauttivansa videokameran kanssa elämisestä.
Nyt vuonna 2025 Tarkkion tilejä YouTubessa, Instagramissa ja videopalvelu TikTokissa seuraa yli 200 000 katsojaa. Amski tuo videoissaan esille, millaista työskentely maatalouden parissa on. Videoiden avulla hän haluaa tuoda maataloutta lähemmäs nykypäivää ja erityisesti lasten ja nuorten elämää. Amski avasi verkostossa pitämässä puheenvuorossaan, että aikoinaan lähes jokaisen lapsen vanhempi tai isovanhempi työskenteli maatilalla. Enää asia ei ole niin eikä nuorilla ole enää samanlaista käsitystä maataloudesta kuin ennen.
– Jos sitä ei ole somessa, sitä ei ole olemassa.
Tarkkion mukaan on tärkeää tuoda maatalousyritykset sosiaaliseen mediaan. Hän kertoo esimerkin, jossa pohdit, mihin menisit lounaalle. Googletat alueen lounaspaikat ja löydät listan ravintoloista. Jos jokin olemassa oleva lounaspaikka ei ilmesty Googlen listaukseen, et tiedä sen olemassaolosta. Sama pätee maatalousyrityksiin.
Sosiaalisessa mediassa ihmisiä kiinnostaa samaistuttavuus. Mitä aidompi oma itsesi olet somessa, sitä enemmän ihmiset sisällöstäsi kiinnostuvat. Amski on huomannut, että julkaisuja tehdessä ei kannata pohtia liikaa. On tärkeää luottaa omaan tekemiseen. Ja voihan ne mokat ja kommelluksetkin julkaista! Niistä ihmiset saavat vertaistukea, ja sisältö on helpommin lähestyttävää. Hän muistuttaa, että maataloudesta viestittäessä on hyvä pitää mielessä, että itselle itsestään selvä seikka voi olla seuraajille mullistava uusi asia. Vaikka itse tietäisitkin koska on paras aika äestää, eivät seuraajasi välttämättä tiedä.
– Vaikuttaminen alkaa jo yhdestä ihmisestä!
Sosiaalinen media hämärtää ihmismäärät. Tarkkio pyysi puheenvuorossaan meitä kuuntelijoita miettimään, miltä tuntuisi, jos lähikaupassa viisi ihmistä tulisi henkilökohtaisesti kehumaan tekemääsi työtä. Kauppareissun jälkeen sitä varmasti pohtisi, että olipas eriskummallinen päivä. Sometiliä katsoessa seuraajia ja tykkääjiä laskee kuitenkin helpommin sadoissa tai tuhansissa ihmisissä. Amski rohkaisee, että todellisuudessa vaikuttamistyö ja viestintä alkaa jo yhdestä seuraajasta tai julkaisun tykkääjästä. Jos saat jo sen viisi seuraajaa, se on jo paljon! Se on viisi tietoisempaa ihmistä maataloudesta.
Kysyimme Tarkkiolta, mistä aloittaa, jos sosiaalinen media alustoineen on täysin vieras. ”Tutustu someen ja siihen mitä muut siellä julkaisevat, sekä siihen miten he käyttävät somea.” Hän painottaa myös edelleen, kuinka tärkeää on olla oma itsensä, vaikka kameran edessä näyttäytyminen tuntuisikin ensin vieraalta. Amskin mukaan seuraajia kiinnostavat ennen kaikkea ihmiset tilien ja maatilojen takana. Kuka tilaa pyörittää? Kuka tilalla työskentelee? Kuinka tila on saanut alkunsa? Ja jos et olleenkaan tiedä mistä aloittaa, niin aloita jostakin. ”Siitä se lähtee”, Amski kannustaa!
Amskin tilejä pääset katsomaan täältä: