Kesäsomettajan blogipostauksia 2020

2.6

Kesäsomettajan paluu

Hei!

Olen Olli, Ykkösakselin uusi kesäsomettaja kahden viikon ajan. Tänään oli ensimmäinen työpäiväni, joka sujui työvälineisiin tutustumisen merkeissä. Asun Suomusjärvellä, joten työmatka taittuu helposti polkupyörällä. Opiskelen parhaillaan Turun Normaalikoulussa, IB-linjalla. Kun en ole töissä taikka koulussa, vietän aikaani kirjoittaen tai videopelejä pelaten. Tulevina viikkoina päivitän tämän blogin lisäksi Ykkösakselin Instagramia ja Facebookia. Blogissa kerron yhdistyksen toiminnasta ja omista töistäni kuvien kera.

23.6

Kulttuuri- ja luontoretki Leppäkorvessa

Ensimmäinen hankevierailu takana ja sekin tapahtui luonnon keskellä. Vaikkakin päivä oli miltei tukalan kuuma, oli vierailu Leppäkorven kylässä mukava ja avartava. On hienoa nähdä välillä myös pikkukylän menoa kaupunkielämän sijaan ja kokea tällaisen kylän yhteisöllisyyden.

Päivän ensimmäinen kohde oli Leppäkorven työväen talo, joka löytyy Leppäkorventien varrelta. Talo näyttää juuri siltä miltä työväentalo kuuluisikin näyttää. Yli sata vuotta vanha talo rakennettiin aikoinaan talkootyönä, jonka henki elää kylässä edelleen erilaisten yhdistysten kautta. Talosta huolehtii Leppäkorven-Järvenpään kylätoimintayhdistys ry. ja se toimii nykyään vuokrakäytössä juhlien ja harrastuksien pitopaikkana.

Työväentaloa meille esitteli kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kari Lehtinen (kuvassa vasemmalla), joka esitteli myös Ykkösakselin avustuksella hankitut päivitykset keittiössä ja ilmanvaihdossa. Keittiön uudet varusteet, kylmäkaapin korjaus ja kolme uutta ilmalämpöpumppua kustansivat n. 12 000 €, josta Ykkösakselin avustus kattoi puolet. Nyt työväentalossa on helpompi ja mukavampi järjestää tapahtumia ja juhlia. Kyläyhdistys on miettinyt järjestävänsä ohjelmaa, joka saisi myös muitakin kuin kyläläisiä mukaan yhdistyksen toimintaan. Yhdistyksestä ja koko kylästä uhkuu vahva yhteishenki, mikä on muutaman sadan asukkaan kylässä iso asia.

Kylän yhteishengestä kertoo myös Leppäkorvenpoikamiesyhdistyksen hanke, jonka lopputuloksena kylä sai uuden ulkoilureitin ja laavun sen varrelle. Soininsaarenmäen ulkoilureitti sijaitsee keskellä puhdasta luontoa. Ulkoilureittu laavuineen on ollut Leppäkorvenpoikamiesyhdistyksen suurin hanke tähän mennessä johon kului 11 700 euroa ja melkein 500 tuntia talkootyötä. Kuluista puolet maksettiin Ykkosakselin rahoituksella. Laavun valmistiuttua järjestettiin nimikilpailu, jonka voitti nimi ”Peräkammari”. Kyläläiset ovat myös tuoneet hyödyllisiä tarvikkeita laavulle, kuten polttopuita ja kirveen. On hienoa nähdä, kuinka koko kylä on jollain tasolla mukana sen parantamisessa.

Tämä ensimmäinen tutustumiskierros antoi minulle jo hyvän kuvan Ykkösakselin toiminnasta ja sen vaikutuksista pieneenkin kyläyhteisöön. Toivottavasti näiden kahden viikon aikana saa nähdä lisää samanlaisia hankkeita ja kokemuksia.

(Ylhäällä vasemmalla: Ykkösakselin Jaana Joutsen antaa Ykkösakseli-kyltin Leppäkorvenpoikamiesyhdistyksen kahdelle jäsenelle.

 

24.6

Vierailu Järvelän rantatilassa

Tämän päivän hankevierailu tapahtui Kiskossa, Järvelän rantatilalla. Siellä meille esiteltiin tilan miljöötä ja kunnostettuja rakennuksia sekä kirkkojärven hienoja maisemia. Vaikka asunkin Kiskon naapurikunnassa, en ole kovin usein täällä käynyt, joten oli mukavaa nähdä millaista meno täällä on. Järvelän rantatilaan on käytetty valtavasti aikaa ja resursseja ja lopputulos on sen mukainen.

Tilan piha-alueet ovat avarat, joten kaikkien on helppo harrastaa esim. frisbeegolfia, jalkapalloa tai jopa tennistä, sillä tilalla on myös tenniskenttä. Myös uiminen on mahdollista. Tilalla on oma uimalaituri, kunnostettu paviljonki ja rantasauna, joka tavallisesta poiketen lämmitetään polttoöljyllä. Järvessä kelluu myös alusta missä on polttamatta jäänyt kokko, joka odottaa uuttavuotta. Silloin toivon mukaan kokko voidaan polttaa.

Tilan päärakennus ja paviljonki kunnostettiin talkootyöllä ja rahallisella tuella eri lähteistä, kuten Ykkösakselilta. Kunnostustöihin kului lähes 1400 talkootuntia, johon kuului rakennusten lisäksi saunan maalaaminen sekä kulkuväylien parantaminen. Kolmesta eri teemahankkeeseen rahaa kului yli 30 000 euroa. Puolet kuluista maksettiin Ykkösakselin rahoituksella. Loput tulivat yksityisistä avustuksista, Salon kaupungilta ja Juha Punta Säätiöltä. Valtavasta työstä on tullut myös valtava palkkio, sillä tila on nyt paljon kutsuvampi ja vierailijoita käy tiheään.

Vierailulla minulle kerrottiin myös talkootyön haasteista. Tuntuu aluksi helpolta vain luvata olevansa täysillä mukana, mutta useimmiten vain pieni ryhmä jaksaa olla täysin motivoitunut talkoisiin. Myös aikataulutus ja kulujen kartoitus on tärkeää.

Kiskon kirkonkylä on hieno paikka ja nyt kun Järvelän rantatila on kunnostettu, kirkonkylässä on paljon enemmän tekemistä kuntalaisille ja kesäasukkaille. Maisemat uimapaikalla ovat upeat ja luonnonläheisyys tekee tilasta vielä houkuttelevamman. Panostus tilan kunnostamiseen on ollut valtava, joten on hienoa nähdä sen kukoistavan. Toivottavasti tämä jatkuu vielä pitkään.

25.6

Virkistävä vierailu Karjalohjan Kehrässä

Torstain ohjelmassa oli vierailu Karjalohjalle, Kylätalo Kehrään. Entinen kunnantalo on aikaisemmin toiminut muun muassa, kirjastona ja kouluna. Nykyisen kylätalon toiminta on myöskin erittäin monipuolista, sillä talossa toimii kyläyhdistyksen lisäksi parturi, insinööritoimisto sekä hieroja. Talossa on myös kuvataide- ja tanssikursseja, kuntoutustoimintaa ja työhuoneiden vuokraus on myös mahdollista. Kylätalosta saa ottaa kirjoja itselleen ja jättää omia kirjoja muiden käyttöön. Kylätalon toiminta on laajaa ja avointa kaikille, mikä on luonut kylälle keskuksen, mihin kaikki ovat tervetulleita.

Vanhasta kunnantalosta tehtiin kolmessa vuodessa kyläkeskus, joss käytettin ensimmäistä kertaa Leader-rahoitusta . Nyt pian päättyvän toisen hankkeen tavoite oli lisätä kylätalon avulla lisää yhteistoimintaa Karjalohjalla. Kyläläisille tehtiin asiasta kysely, jossa etsittiin heidän toiveitaan kylän parantamiseksi. Yksi suuri kollektiivinen toive oli likkuntavaihtoehtojen lisääminen. Puhetta oli paljon skeittiparkista ja tanssikursseista. Tanssikurssit ovat jo toteutuneet mutta skeittiparkki on vielä harkinnassa. Kyläläiset toivoivat myös uusia ulkoilureittejä ja lähiruokaa. Osuuskunta Rukki perustettiin juuri edistämään ekologisuutta ja lähiruoan saatavuutta, mutta työtä on vielä paljon. Kyläyhdistys yrittää lisäksi varmistaa, että maksulliset palvelut, kuten tanssikurssit, ovat halpoja. Tanssin kohdalla apua saatin Berta Hernbergin säätiöltä. Lisäksi yhteistoiminta muiden paikkallisten yhdistysten kanssa on osa Kylätalo ry:n toimintaa. Esimerkiksi toimijoiden illoissa yhditykset voivat tutustua toistensa toimintaan ja suunnitella yhteistä ohjelmaa, josta on hyötyä koko kylälle. Ensimmäiseen hankkeeseen meni rahaa noin 85 000 euroa ja 2700 talkootuntia; toiseen hankkeseen käytettiin 52 000 euroa ja noin 500 tuntia talkootyötä. 

Näin valtavan projektin lopputulos vertaansa vailla. Kaikki mahdollinen tila on käytössä ja yhdistys tekee töitä parantaakseen koko kylää Kylätalo Kehrästä alkaen. Puhuessani yhdistyksen hankevastaavan kanssa kävi ilmi, että yhdistyksellä on paljon ideoita, joita he toivovat toteuttavansa tulevaisuudessa. Karjalohjan Kylätalo ry. on esimerkki kaikille kyläyhdistyksille. 

26.6

Tällä kertaa vuorossa Ykkösakselin oma hanke

Tänään ei ollut minkäänlaista hankevierailua, joten perehdyin tarkemmin Ykkösakselin Ykkösmassi-hankkeeseen. Hankkeen tarkoitus on rohkaista nuorten omaa toimintaa, joka hyödyttää muitakin nuoria. 11-25-vuotiaat nuoret voivat vähintään kolmen hengen ryhmissä hakea tukea hankkeilleen 500 euroon asti. Ryhmässä saa olla täysi-ikäisikin mukana, mutta nuorten pitää olla pääosassa hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa. 2/3 ryhmästä pitää olla 11-25-vuotiaita.

Mikä tahansa idea ei kuitenkaan ole rahoituskelpoinen. Hankinnat omalle kaveriporukalle tai perheelle eivät saa rahoitusta. Hankkeen pitää olla hyödyllinen monelle nuorelle, vaikka ryhmässä olisikin vain kolme henkilöä. Hankkeen tekemiseen tarvitaan myös täysi-ikäinen vastuuaikuinen, joka vastaa raportoinnista ja rahan käytöstä nuorten kanssa. Esimerkiksi kerhotoiminnan edistäminen on hyvä hanke, johon voi saada rahoitusta. Myös tapahtumien ja retkien järjestämistä voidaan rahoittaa Ykkösmassilla. Sopiva hanke tarvitsee kuitenkin suunnittelua,eikä Ykkösmassia ei voi hakea ilman arviota kuluista. Mutta jos rahoituspäätös on myöntävä, rahat tulevat kahden viikon sisällä tilille. Alle 200 euron hankkeet voidaan rahoittaa kokonaan Ykkösmassilla. Hanke pitää myös toteuttaa Ykkösakselin toiminta-alueella: Salossa, Lohjalla, Karkkilassa tai Vihdissä. Ryhmän jäsenten ei ole pakko olla kotoisin näistä alueilta, mutta hankkeen on tapahduttava jossain niistä.

Kun hyväksytty hanke on toteutettu, ryhmän pitää tehdä siitä raportti. Raporttiin kerätään yhteenveto hankkeesta ja Ykkösmassin käytöstä. Tämän takia kuitit ostoista on hyvä säilyttää. Mikäli raporttia ei ole tehty määräaikaan mennessä, Ykkösakseli perii myönnetyn Ykkösmassin takaisin. Sama pätee jos hanke perutaan tai jää toteuttamatta. Ykkösmassiin on haku päällä neljä kertaa vuodessa: helmikuun, toukokuun, elokuun ja marraskuun lopuilla. 

Minusta on hienoa, että myös nuoria yritetään saada mukaan oman kylän tai lähipiirin parantamiseen. Vaikka väki vanhenee, on nuoriso aina tärkeä ryhmä. On siis hyvä, että heidätkin otetaan huomioon hankkeita rahoittaessa tai järjestettäessä. 

29.6

Erilainen yrityskierros

Toisen viikon ensimmäinen päivä kului yrityskierroksen parissa. Kohteina olivat Nuuksion Taika ja St. Paul’s Sound. Yritysten toiminta on varsin erilaista toisiinsa verrattuna, mikä teki päivästä varsin kiintoisan. Oli mukava saada tietää näinkin erilaisista yrityksistä ja niiden toiminnasta.

Ensimmäisenä vierailimme Nuuksion Taika -nimisessä yrityksessä, joka järjestää erilaisia erilaisia juhlia ja retkiä lähellä Nummelaa. Yritys on juuri avannut uuden juhlatilan nimeltä Wäinölä. Ykkösakseli on ollut mukana juhlatilan rahoituksessa. Wäinölässä järjestetään teemallisia pitoja. Wäinölässä järjestetään tällä hetkellä Kalevala-, Viikinki- ja Talonpoikaispitoja. Itse rakennus on tunnelmallinen itseveistetystä hirrestä rakennettu talo, jonne mahtuu 45 vierasta neljän pöydän ääreen. Pidoista riippuen voi lautasten tilalla olla puu levy syömisalustana. Tilassa on avotakka, joka lisää tunnelmaa varsinkin viileinä iltoina. Rakennus on hyvin valaistu, vaikka lähes kaikki moderni tekniikka on piilotettu näkyvistä. Wäinölä on erittäin tunnelmallinen ja kiinnostava kohde, mikä tuottaa vierailijalle unohtumattoman elämyksen.

Toinen päivän kohteista oli musiikkikauppa St. Paul’s Sound. Nummelassa sijaitseva yritys erikoistuu äänentoistolaitteisiin ja kaiuttimiin, mutta myös soittimet ja kaapelointi kuuluvat kattavaan, noin 9000 eri tuotteen valikoimaan. St. Pauls Sound on toiminut jo vuodesta 1990. Ykkösakselin avustuksella myymälään hankittiin kalusteita ja lava, johon voi laittaa esimerkiksi rumpusetin esille. St. Pauls Sound on tunnettu sekä kattavasta valikoimastaan, että korkeasta asiakastyytyväisyydestään. Osaava henkilökunta löytää kaikille sopivat laitteet, vaikka asiakas ei tietäisi mitään äänentoistosta. Lisäksi St. Pauls Sound osaa mukautua ajan vaatimuksiin. Näin korona-aikana äänentoistolaitteiden myynti väheni, mutta striimaustarvikkeiden tarve kasvoi. Niinpä yritys hankki uusia tuotteita valikoimaan. St. Pauls Sound on energinen ja asiantunteva yritys, josta jokainen löytää haluamansa.

30.6

Luonnonläheisillä hankevierailuilla

Päivän hankevierailut kohdistuivat Salon eteläisiin alueisiin, Perniöön ja Teijoon. Päivä oli sateinen, mikä oli mukavaa vaihtelua viime viikon helteille. Vaikka päivä olikin synkänpuoleinen, olivat vierailut hyvin mukavia ja lämminhenkisiä.

Ensimmäinen päivän kohteista oli Perniön Urheilijoiden maja. Majan ympäristössä on useita luontoreittejä, jotka on merkitty selvästi eri värein, joten jokaisen on helppo valita ja seurata sopivaa reittiä. Matkan varrella on myös kysymyksiä, joiden vastaukset löytyvät reittien lopusta. Luontopolkuja on myös levennetty kävelyn helpottamiseksi. Itse PEU:n majassa on myös tehty uudistuksia. Valaisimet ja patterit on uusittu ja majassa on nykyään kaksi uutta ilmalämpöpumppua. Näiden hankintaan Ykkösakseli oli myöntänyt tukea 50% hankintojen hinnasta. Majalla pidetään yllä harrastustoimintaa, kuten jalkapalloa, koripalloa, lentopalloa, yleisurheilua ja sään salliessa myös hiihtoa. Viime talvena ei paljon hiihdelty, mutta toivottavasti ensi talvi on tarpeeksi luminen. Majan lähellä on lisäksi pulkkailuun tarkoitettu mäki, joten luminen talvi olisi mitä parhain. Majassa on lämmin tunnelma, mikä korostui viileänä sadepäivänä huomattavasti.

Toinen kohde oli Teijolla. Meren rantaan oli rakennettu keittokatos kyläyhdistyksen maille. Alueella rakennettiin myös kompostori ja puusee. Ykkösakseli oli mukana näiden rakennusten rahoituksessa. Katos on kaikkien käytössä, eikä sitä tarvitse vuokrata; kunhan omat roska siivotaan pois, niin kaikki ovat tyytyväisiä. Katoksessa on tulisija, jonka käytössä pitää harjoittaa varovaisuutta, varsinkin kuumina ja kuivina kesäpäivinä. Meren rannassa on laituri, johon mahtuu pieni vene. Vesi on rannan kohdalla syvää, vaikka ensisilmäyksellä se ei siltä näyttäisi. Keittokatos on lähellä luontoa ja muutenkin hienolla paikalla, jonne on mukava pysähtyä vaikkapa pienen retken aikana. On hyvä, että tällaisia paikkoja on tarjolla kaikille.

 2.7

Kalavesien hoitoa Karkkilassa

Toinen sateinen päivä, ja toinen luonnonläheinen hankevierailu. Tänään kohteena oli Karkkila, jossa on yksi noin kymmenestä Virho ry:n tämän vuoden kalastonhoito -hankkeesta. Hankkeen tarkoitus on parantaa virtavesien tilaa ja parantaa mm. Taimenen lisääntymismahdollisuuksia.

Jotta taimen pystyy joessa kutemaan, laitetaan sopivaan kohtaan joessa soraa. Soran pitää olla juuri sopivan kokoista. Liian pieni sora lähtee virran mukaan ja liian suureen soraan ei kala pysty tekemään kutukuoppaa. Työ on raskasta varsinkin alueilla, mihin ei pysty tuomaan koneellista apua. Karkkilan kohde on ihan kesämökkien kupeessa, joten suuria koneita ei voida käyttää. Täten sora tuodaan mahdollisimman lähelle tulevaa kutupaikkaa ja kannetaan sitten ämpärein paikalle. Karkkilan tapauksessa sora oli toisella puolella jokea kutupaikaista. Tämän vuoksi työntekijät pystyttivät pienen vaijeriradan, jotta soraämpäreitä olisi helppo kuljettaa joen yli. Kutupaikkojen hoito on jokavuotista, koska paikkoja pitää myös pöyhentää lapioin. Näin tehtiin myös Karkkilassa.

Virho ry:n toiminta tarvitsee suuria määriä rahoitusta. Toiminnan rahoituksesta 75% on ulkopuolista tukea ja tehdystä työstä puolet on talkootyötä. Leader-rahoitus on yksi tärkeimmistä rahoittajista alueella, mutta rahaa tulee myös monista muista lähteistä. Yhdistyksessä on vain yksi kokopäiväinen työntekijä, Olli Toivonen. (Kuvassa takavasemmalla valkoinen lippis päässään) Hankkeita on vuodessa 10 – 12 ja soraa kuluu 10 rekallista. Ei siis ihme, että rahan tarve on suuri. Onneksi se menee hyvään tarkoitukseen Suomen virtavesien hoitoon ja kunnostukseen.

2.6

Energistä kylätoimintaa Tuohitussa

Viimeinen hankevierailu tapahtui Tuohitun kylässä vanhassa koulurakennuksessa. Nykyään talo tunnetaan nimellä Tuohikoto ja se on Tuohitun kyläyhdistyksen ylläpitämä kylätalo. Kyläyhdistyksen toiminta on energistä ja monipuolista, mikä oli helppo huomata päivän vierailulla.

Yhdistys valmistautui seuraavan päivän toritapahtumaan, joten jo sisään astuessa pystyin haistamaan vasta tehdyn pullan tuoksun. Yhdistyksen jäsenet leipovat ja valmistavat muuta syötävää useimmiten itse ja käytetyt raaka-aineet on hankittu mahdollisimman läheltä. Yksi esimerkki tästä on kyläyhdistyksen erikoisuus, mansikka-chilihillo. Hilloa ei löydy mistään muualta ja se on yllättävän hyvää. Hillon raaka-aineet on hankittu läheisiltä tiloilta, mikä tukee tilojen omaa toimintaa.

Yhdistys on hankkinut Ykkösakselin tuella uuden apukeittiön sekä liikuntavälineitä, kuten jumppapalloja. Ulos on myös asennettu treenikehikko. Apukeittiön avulla yhdistys voi parantaa tarjontaansa eri tapahtumissa ja liikuntavälineiden lisääminen parantaa harrastustoimintaa. Kylätalossa on järjestetty juhlia ja sieltä löytyy kokoustila. Tiloja on vuokrattavissa. Myös erilaisia tapahtumia järjestetään talossa ja sen ympäristössä. Jouluna talossa tarjottiin ilmaista riisipuuroa kaikille ja yhdistys pitää myös kesätorin, jossa myydän yhdistyksen ja lähitilojen tuotteita sekä vohveleita.

Tuohitun Kyläyhdistys on erittäin aktiivinen yhdistys, joka valmistaa itse tuotteensa ja on monessa mukana. Tällainen yhdistys on suuri onni koko kylälle ja sen asukkaille.

 

3.7

Viimeinen työpäivä

Kaksi viikkoa hankevierailuja ja blogikirjoituksia takana. Aika on kulunut nopeasti, varsinkin kun lähes joka päivä oli kyläily johonkin kohteeseen. Tämä on siis viimeinen postaukseni Ykkösakselin blogissa. Tässä päivityksessä käyn lyhyesti läpi viime viikkojen vierailuja ja omia ajatuksiani.

Ensimmäinen kohde oli Leppäkorpi, missä tutustuimme kylätaloon ja laavuun. Tämä oli ensimmäinen katseeni yhdistystoimintaan, mitä Ykkösakseli tukee. Retki oli myös ensimmäine kerta, kun minun piti ottaa muistiinpanoja blogia varten. Itse vierailu oli mukava ja liikunnallinen, sekä oiva johdanto tuleville vierailuille.

Seuraavana päivänä menimme Kiskoon tarkastaan vasta kunnostetun kylätalon Järvelässä. Talon lisäksi pihapaviljonki oli kunnostettu ja sauna maalattu. Kylätalo on hienolla paikalla järven rannalla, ja mitä parhain paikka juhannuksen viettoon. Harmi vain, että juhannus oli tänä vuonna niin lämmin, että kokkoa ei saanut sytyttää.

Torstaina suuntasimme Karjalohjalle, missä toimii kylätalo Kehrä. Kehrän toiminta on hyvin monipuolista, mikä näkyy eri kursseina ja kuntoutustoimintana. Leader-hankkeiden tarkoitus oli tehdä talosta hieno kyläkeskus ja lisätä yhteistoimintaa kylässä. Asukkaiden toiveet otettiin huomioon kyselyllä, jonka pohjalta kylää aloitettiin parantaa. Hankkeisiin on mennyt valtavasti työtä, mutta lopputulos on loistava ja tämä oli yksi lempi vierailuistani.

Seuraavalla viikolla kävimme kahdessa kohteessa yritysvierailuilla. Ensimmäisenä vuorossa oli Nuuksion Taika, joka järjestää elämyspalveluita. Esimerkiksi teemalliset pidot kuuluvat valikoimaan. Ykkösakseli on ollut mukana uuden juhlatilan, Wäinölän, rahoituksessa. Wäinölässä on mitä loistavin tunnelma ja siinä on historian kaikua.

St. Paul’s Sound on musiikkiliike, joka erikoistuu äänentoistoon. Nyt jo 30 vuotta vanha yritys haki Leader-rahoitusta parantaakseen toimistotiloja ja saadakseen tuotteita paremmin esille. Uudet kalusteen ja lava olivat hankkeen lopputulos. St. Paul’s Sound on kattava ja asiatunteva liike, mikä näkyy korkeana asiakastyytyväisyytenä.

Tiistapäivä oli sateinen, kun menimme Perniöön katsomaan PEU:n majaa. Majan luota alkaa ulkoilureittejä ja sen pihalla voi harrastaa vaikka jalkapalloa. Mikäli lunta riittää, voi majalla talvisin hiihtää tai mennä pulkkamäkeen. Ykkösakselin rahoituksen avulla majaan asennettiin kaksi ilmalämpöpumppua ja uudet patterit. Nyt talo on paljon viihtyisämpi.

Toinen päivän kohteistä oli Teijolla, minne on rakennettu keittokatos Ykkösakselin tuella. Katos on oivalla paikalla retkeilijöille. Kaikki saavat käyttää katosta, mutta yleistä varovaisuutta on syytä harjoittaa palojen estämiseksi.

Keskiviikkokin oli varsin sateinen, mutt se ei estänyt meitä tutustumasta Virho ry:n toimintaan Karkkilassa. Yhdistyksen tavoite on parantaa virtavesien tilaa ja tässä tapauksessa taimenen lisääntymismahdollsiuuksia. Tämä onnistuu laittamalla sopiviin paikkoihin soraa, johon taimen voi kutea. Virho ry:n toiminta on erittäin tärkeää luonnon kannalta, joten on hienoa että Ykköakseli voi rahoittaa sen toimintaa.

Viimeinen kohde oli Tuohitun kyläyhdistyksen kylätalo nimeltään Tuohikoto. Vanhassa koulurakennuksessa tapahtuu paljon, kuten liikuntaa ja yritystoimintaa. Yhdistys tunnetaan varsinkin itsetehdyistä tuotteistaan, kuten hilloista. Talon pihalla järjestetään myös paljon tapahtumia, kuten pihatori, missä yhdisty myy tuotteitaan. Tuohikoto oli toinen lempikohteistani.

Kaiken kaikkiaan tämä kahde viikon pesti oli mukavaa vaihtelua joka päiväseen elämään. Oli mukavaa nähdä meno lähikylissä, joista monessa en ollut koskaa ennen käynyt. Sain nähdä monenlaista toimintaa kylie viihtyvyyden lisäämiseksi. Olen iloinen, että sain tällaisen mahdollisuuden tutustua näihin kyliin ja yrityksiin.