Ykkösakseli myönsi rahoitusta 23 hankkeelle kesän 2026 aikana

Ykkösakseli ry on myöntänyt Leader-rahoitusta 23 hankkeelle Salossa, Karkkilassa, Vihdissä ja Lohjalla. Hankkeista 15 on elinkeinollisia tukia ja kahdeksan kohdistuu yleishyödylliseen toimintaan. Tukea myönnettiin yhteensä yli 117 500 euroa.

 

Salo

Kuusjoen Ukkokerho/Leidit ry:lle on myönnetty tukea kahteen rinnakkain toimivaan hankkeeseen. Investointihankkeessa tuki käytetään perinteisen tervamiilun rakentamiseen. Koulutushankkeessa siirretään tervanpolton perinnetietoa uusille sukupolville ja vahvistetaan yhteisöllistä toimintaa.

Vakiintuneen yritystoiminnan tukea on myönnetty Salossa neljälle yritykselle. Hoitola Kukkuvilla on saanut tukea verkkoalustan ja -kurssin kehittämiseen. Johannisberg Adventures Oy:lle on myönnetty tukea strategian, brändin ja sisältöpalvelujen kehittämiseen sekä kalustovuokraamon hakukoneoptimoinnin tuottamiseen uusille verkkosivuille. SEO-asiantuntijana toimiva Riikka Lilja-Niemi on saanut tukea asiantuntijapalvelun hankkimiseen, jonka avulla yrityksen sisältömarkkinointia kehitetään selkeämmäksi ja toimivammaksi kokonaisuudeksi tukemaan myynnin kasvua ja systemaattista asiakashankintaa. Myös Aquarian Yoga hankkii saadun tuen avulla asiantuntijapalvelua digitaalisen markkinoinnin, verkkopalvelun rakentamisen ja kehittämisen tueksi.

Markkinointikonsultointia tarjoava Satya Creative Oy on saanut yrityksen käynnistystukea liiketoiminnan mentorointiohjelmaan, jossa kehitetään palveluiden tuotteistamista, hinnoittelua sekä yrityksen markkinointi- ja myyntistrategiaa. Lisäksi hankkeessa vahvistetaan yrittäjän osaamista digitaalisessa markkinoinnissa, sisällöntuotannossa, maksetussa mainonnassa ja tekoälyn hyödyntämisessä ammattimaisten koulutusten avulla. Sisällöntuotannon ammattimaisuutta parannetaan laitehankinnoilla.

Lounais-Suomen Martat ry:n kehittämishankkeen tavoitteena on kartoittaa ja kehittää Salon maaseudulla asuvien seniorien yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja osallistumismahdollisuuksia yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa.

Investointitukea ovat saaneet Toijan päiväkodin vanhemmat ry kaikille avoimen kotalaavun rakentamiseen Salon kaupungin omistamalle lähivirkistysalueelle, Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry kunnostaakseen Kiskossa sijaitsevan paikallisten asukkaiden ja yhdistysten käytössä olevan Järvelän-tilan piharakennuksen, Teijon Alueen Kyläyhdistys ry ajettavan ruohonleikkurin sekä puutarhajätteiden kuljettamista varten tarvittavan pienperäkärryn hankintaan sekä Uskelan Metsästysyhdistys ry grillilaavun rakentamiseen Tampaltan alueelle Saloon.

 

Karkkila

Vakiintuneen yritystoiminnan tukea on myönnetty Karkkilaan kolmelle yritykselle. SAHADOK Oy on saanut tukea asiantuntijapalvelun hankkimiseen, jonka avulla kehitetään yrityksen verkkosivuja liiketoiminnan tavoitteita paremmin tukeviksi. Asiantuntijapalvelu kohdistuu lisäksi vuokrattavan työtilan palvelukonseptin suunniteluun. Joogou aikoo suunnitella, pilotoida ja tuotteistaa luontoon sijoittuvan hyvinvointipalvelun. Audio-Kaluste Oy aikoo tuotteistaa uuden tuoteperheen asiantuntijapalvelun avulla. Tuoteperhe soveltuu julkisiin tiloihin, vanhainkoteihin ja yksityisille kuluttajille.

Karkkilan Kotiseutuyhdistys r.y.:lle on myönnetty tukea kaikille avoimiin, nuorille suunnattuihin työpajoihin sekä lyhytelokuvan tuottamiseen. Hankkeen tavoitteena on tuoda esiin nuorten omia kokemuksia ja ajatuksia sekä innostaa lapsia ja nuoria lukemaan.

 

Vihti

Vakiintuneen yritystoiminnan tukea saivat Vihdissä lämmitysjärjestelmiä suunnitteleva ja tuottava Ekolämmöx Oy yrityksen markkinointistrategian ja digitaalisen kehittämissuunnitelman laatimiseen asiantuntijapalvelua hyödyntäen sekä Tekmala Oy asiantuntijapalvelun hankkimiseen, jonka avulla uudistetaan yrityksen verkkosivut vastaamaan nykyisiä asiakasodotuksia ja digitaalisen liiketoiminnan vaatimuksia.

Tiia Karonen on saanut valmisteluvaiheen tukea asiantuntijapalvelun ja valmennuksen hankkimiseen uuden yritystoiminnan kehittämisessä. Hankkeessa pilotoidaan uutta taidelähtöistä menetelmää varhaiskasvatuksen henkilökunnalle.

 

Lohja

Hyvän Olon Keskus Elontuli Oy on saanut valmisteluvaiheen tukea liiketoimintasuunnitelman päivittämiseen, talouslaskelmien laatimiseen ja strategiatyöhön uuden liiketoimintakonseptin kehittämiseksi ja toimintansa laajentamiseksi.

Lohjan Pusulassa toimiva hevosalan elämys- ja asiantuntijayritys Miettula Est Oy on saanut tukea yritystoiminnan käynnistämiseen. Tuesta puolet käytetään asiantuntijapalveluiden hankkimiseen ja puolet pienhankintoihin. Tavoitteena on käynnistää elämyksellinen Ponisirkus-konsepti, joka yhdistää hevosavusteisen toiminnan, luontoelämykset ja paikallisen nuorten työllistämisen.

Liner kiinteistöt oy:lle on myönnetty yritystoiminnan käynnistystukea liiketoimintansa kehittämiseen, palvelumuotoiluun, turvallisuussuunnitteluun, markkinointiin ja digitaaliseen näkyvyyteen asiantuntijapalvelun avulla. Lisäksi tukea käytetään toiminnassa tarvittavien välineiden hankintaan sekä pienhankintoihin.

Saariunelmia on saanut käynnistystukea yrityksen brändin ja identiteetin rakentamiseen sekä visuaalisen ilmeen suunnitteluun. Hankkeen tavoitteena on luoda edellytykset paikallisten tila- ja jatkojalostustuotteiden myynnille ja asiakaskunnan kasvattamiselle.