Ykkösakselin nuorisojaosto myönsi kesällä Ykkösmassi -avustusta lähes 5 000 euroa!

Ykkösmassi on Ykkösakselin oma tukimuoto nuorten omiin hankkeisiin ja yritystoimintaan. Avustusta voi hakea 11–25 -vuotiaat nuoret joko omaan yritystoimintaan tai ryhmänä hankkeeseen. Ykkösmassin myöntämisestä päättää nuorisojaosto, joka koostuu parhaillaan yhdeksästä Ykkösakselin toimintalueella asuvasta nuoresta.

Kesäkuussa pidetyssä nuorisojaoston kokouksessa jaosto myönsi avustuksen kymmeneen hankkeeseen tai nuoren yritystoimintaan.

 

Salon seudulla tukea kolmelle yrittäjälle

Salolainen nuorelle yrittäjälle myönnettiin tukea Kesäkahvila -yritystoimintaansa. Tuen avulla hankitaan yleiskone, joka mahdollistaa tuoreiden leivonnaisten myynnin. Kahvila sijaitsee Salon Hajalassa, Trömperin kestikievarin yhteydessä, jossa kahvila- sekä museotoiminta tukevat toinen toistansa.

Kevytyrittäjän laitehankinta -yrityshanke sai tukea, jonka avulla nuori salolainen yrittäjä hankki työvälineitä omaan ympärivuotiseen yritystoimintaansa. Yritys keskittyy ulkoalueiden kunnossapitoon niin taloyhtiöissä kuin myös yritysten sekä yksityisten asiakkaiden piha-alueilla. Hankkeen kustannukset koostuivat ulkotöihin soveltuvien työvälineiden, eli monitoimikoneen sekä siihen kuuluvan lisäosan, hankinnoista. Uudet työvälineet edistävät nuoren työturvallisuutta sekä lisäävät palvelujen saatavuutta ja tehokkuutta.

Salolaisille nuorille myönnettiin tukea BITEZ -yrityshankkeeseen. Tuen avulla yrittäjät hankkivat herkullisten keksien myyntiin ja esillepanoon liittyviä työvälineitä, kuten teltan, pöydän sekä myyntipakkauksia. Tämän lisäksi avustusta käytettiin myös työvaatteiden hankintaan. Tuen avulla nuoret pystyvät laajentamaan palveluitaan ja siten ilahduttamaan myös kasvavaa asiakaskuntaa.

Lohjan alueella tukea kahdelle hankkeelle sekä yhdelle nuorelle yritystoimintansa uudelleenkäynnistykseen

Routionmäen yhtenäiskoulun J-luokat saivat tukea Paras liikuntapäivä -hankkeeseen. Nuoret ideoivat hankkeen, joka edistäisi oppilaiden liikkumista niin välitunneilla kuin myös vapaa-ajalla. Tuen avulla hankitaan erilaisia liikunta- ja ulkovälineitä, kuten sulkapallomailoja ja sulkia, sisäpelikenkiä ja Petanque -kuulia. Nuorilla on myös mahdollisuus lainata liikuntavälineitä ja käyttää niitä vapaa-aikanaan, joten hanke tukee kattavasti nuorten hyvinvointia.

TGWDLM Lohja sai avustusta Nuorten musikaaliprojekti -hankkeeseen, jossa nuorilla on tarkoituksena esittää suomenkielinen versio Starkid Productionsin musikaalista The Guy Who Didn’t Like Musicals. Kustannukset koostuvat musikaalin lisenssistä sekä kolmesta esitysluvasta. Saadun tuen avulla nuoret pääsevät tutustumaan musikaalin tuottamisen eri vaiheisiin sekä toteuttamaan esityksen. Hanke motivoi nuoria jatkamaan taiteellista toimintaa esitysten jälkeen ja pyrkii myös inspiroimaan yleisöä. 

Nuorelle lohjalaiselle harrastekuvaajalle myönnettiin tukea Nanlite- kuvausvalo -hankkeeseen, joka mahdollistaa yritystoiminnan uudelleenkäynnistämisen. Kuvausvalon lisäksi nuori hankkii myös muita valokuvaamiseen ja videointiin liittyviä varusteita, kuten jalustoja, virtalähteitä sekä kuljetuslaukun. Nuori on jo aikaisemmin suunnitellut ja toteuttanut yhden lyhytelokuvan. Seuraavan projektin kuvaukset on tarkoitus toteuttaa tulevan syksyn aikana.

Vihdissä tukea kahteen yritystoimintaan ja yhteen ryhmähankkeeseen

Vihtiläinen 4H-yritys Pihaveljet sai tukea Pihaveljet tulille -yrityshankkeeseen. Kolmen nuoren yritys keskittyy ulkoalueiden kunnossapitoon ja tuen avulla kustannetaan yritystoiminnan käynnistämiseen liittyviä hankintoja. Näitä ovat esimerkiksi työvälineet, kuten ruohonleikkuri ja kottikärryt, sekä työturvallisuuteen liittyvät varusteet, kuten kuulosuojaimet ja suojalasit. Lisäksi hankintalistalla on myös markkinointimateriaalit, kuten logoin varustetut T-paidat, lippalakit ja kynät. Tukea käytetään myös puhelimen yritysliittymän hankintaan sekä työvälineiden huoltoon. Yrittäjien tavoitteena on tarjota Vihdissä asuville ympärivuotista pihanhoitoa.

Myös toinen yrittäjä, jonka toiminta keskittyy ympärivuotisesti ulkoalueiden kunnossapitoon, sai tukea yrityshankkeelleen Työturvallisuuden parantaminen 4H-yrityksessä. Pihatöiden lisäksi yrittäjä huolehtii autojen sisäsiivouksista. Hanke edistää työturvallisuutta ja tuen avulla hankitaan kuulosuojaimet sekä turvakengät. Näiden lisäksi tukea käytetään myös kunnollisiin, autoille soveltuviin pesuaineiden hankintaan edellisten loputtua. Työturvallisuusvarusteita on tarkoitus käyttää tämän hetkisessä yritystoiminnassa ja lisäksi myös tulevaisuudessa maatilatöissä.

Telttagäng -ryhmä sai myönteisen päätöksen Oppivat nuoret ohjaajat -hankkeeseen. Tuen avulla ryhmä aikoo kouluttautua kuluvan kesän ja tulevan syksyn aikana ohjaajiksi nuorisotoimintaan. Hankkeen kustannukset koostuvat koulutusmateriaaleista, tilojen vuokrista sekä tarjottavista ruokailuista koulutuspäivien aikana. Koulutukset sisältävät monipuolisesti erilaisia teemoja, kuten luonto- ja erätaidot sekä kädentaidot. Lisäksi koulutuksissa opetetaan nuorten tunnetaitojen edistämistä ja yleisesti ryhmänohjaustaitoja. Jatkossa kouluttautuneet ohjaajat mahdollistavat vihtiläisille nuorille erilaista ja monipuolista ryhmätoimintaa.

Karkkilassa tukea yhteen yritystoimintaan

Kesäisin toimiva kahden karkkilalaisen nuoren yritys Ikkunat puhtaaksi sai tukea Ikkunanpesutarvikkeet -hankkeeseen. Saadun tuen avulla nuoret päivittävät työvälineensä uusiin ja hankkeen kustannukset koostuvatkin muun muassa ikkunapesureista, jatkovarresta ja muista tarpeellisista välineistä sekä pesuaineista. Uudet välineet mahdollistavat tehokkaan työskentelyn ja siten myös asiakaskunnan kasvun. Kasvava asiakaskunta taas puolestaan mahdollistaa edullisemmat hinnat asiakkaille.

Tutustu keväällä tukia saaneisiin hankkeisiin ja yrityksiin täältä!

 

Ykkösmassia voi hakea täältä! Kesän hakujakso päättyy 31.8. ja hakemukset käsitellään syyskuussa pidettävässä nuorisojaoston kokouksessa.

Lisätietoja NuorisoLeader -toiminnasta antaa hankekoordinaattori Erika Drugge-Kesänen / erika.drugge-kesanen@ykkosakseli.fi