Uusi kotimainen pöytäpeli Osua Laaka Go tähtää kansainvälisille markkinoille maaseuturahaston tuella. Kekseliäät pelit yhdistettynä pohjoismaiseen muotoiluun ovatkin jo herättäneet mielenkiintoa, erityisesti Englannissa ja Liettuassa.
Leader Ykkösakseli myönsi 35 000 euron perustamistuen kiskolaiselle Osua Gamesille syksyllä 2021. Puoli vuotta myöhemmin markkinoille tuli uusi pöytäpeli Osua Laaka Go, eli 325-senttinen pelipöytä, jolla pystyy pelaamaan neljää eri peliä: reunaa, koloa, kurlia ja riviä.
Perustamistuen avulla hankittiin konsultointia nettisivujen ja kansainvälisen verkkokaupan tekoon sekä brändättiin tuote suomeksi ja englanniksi.
– Nyt tuotanto pyörii ja ensimmäiset pelit päästiin toimittamaan maaliskuussa, kertoo Osua Gamesin myynnin kehittämisestä vastaava Veli-Heikki Auvinen.
Osua Gamesin uutta pöytäpeliä myydään muun muassa Suomen biljardimyynnin sivuilla biljardipöytien, ilmakiekkopöytien, pöytäjalkapallojen ja pöytäcurlingien joukossa. Se olisikin helppo kuvitella ajanvietteeksi esimerkiksi pubiin tai nuorisotaloon, mutta visuaalisen ilmeensä puolesta sen voisi yhtä hyvin sijoittaa vaikka pörssiyhtiön aulaan.
– Pohjoismainen raikas muotoilu on herättänyt huomiota erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. Esimerkiksi Briteissä pöytäpelejä on nykyisin jopa vaatekaupoissa, Auvinen sanoo.
Neljä peliä samalla pöydällä
Osua Games uskoo uuden kotimaisen pöytäpelin muuttavan markkinoita ennen kaikkea siksi, että samalla pöydällä pystyy pelaamaan neljää eri peliä, joista kaikki ovat parhaimmillaan kahdestaan pelattuina.
Reuna on pöytäcurlingin tyyppinen peli, jossa yritetään liu’uttaa pelikiekkoja viivojen väliin jäävälle sektorille. Ja kun vastustaja saa kiekkonsa pysähtymään parhaille pisteille, toinen yrittää tietysti kopauttaa ne ulos pelilaudalta.
Kolossa pöydän toiseen päähän asetetaan kehikko, jonka koloihin kiekkoja tähdätään. Eri koloissa on eri pistemäärät.
Lisälaudan avulla pystyy pelaamaan vielä kahta, hiukan strategisempaa peliä.
Kurlissa kiekot yritetään liu’uttaa mahdollisimman lähelle pöydän keskustaa. Jos kiekon saa pöydän keskellä olevaan koloon, saa kaksi extrapistettä.
Rivissä pelaajat asettuvat eri puolille pöytää ja osa kiekoista asetetaan pelipöydän keskiympyrään mustan erikoiskiekon eli limpun kanssa. Tarkoitus on saada omat kiekot pukattua pois keskiympyrästä, mutta jos tönäisee limpun ulos ringistä, häviää koko pelin.
Irtiotto ruudun ääreltä
Yksi Osua Gamesin markkinointilauseista on “irtiotto ruudun ääreltä”. He halusivat tuoda markkinoille tyylikkään ja manuaalisen premium-tason pöytäpelin, jossa jopa pisteiden lasku tapahtuu helmitaulun tapaisella manuaalisella laudalla.
Auvisen mukaan peli on herättänyt kiinnostusta kaikissa ikäryhmissä ja lähes poikkeuksetta ihmiset lähestyvät sitä hymy huulillaa.
– Tämä vetoaa hauskalla tavalla siihen sisäiseen lapseen, joka meistä kaikista löytyy, hän toteaa.
Tarkkaa käsityötä
Yritysidean ovat keksineet kiskolainen moniyrittäjä Hannu Nissinen ja pelin teknisestä suunnittelusta vastannut artesaanipuuseppä Jouni Kuitunen.
– Kuitunen on tehnyt harrastuksenaan monenlaisia pelejä jo pitkään. Hän järjesti omat 50-vuotisjuhlansa urheilukentällä, johon hän kutsui ihmisiä pelaamaan tekemiään pelejä. Paikalle tuli päivän aikana 300 ihmistä, kertoo Auvinen.
Pöytäpelin valmistus on tarkkaa käsityötä 0,2 millimetrin toleranssilla. Pienikin heitto valmistusvaiheessa kostautuu siinä vaiheessa, kun ruvetaan pelaamaan. Kaikki muu tehdään Suomessa ja suomalaisesta puusta paitsi vihreä erikoiskova pintalaminaatti, joka tulee Saksasta.
– Sen ansiosta pelaamiseen ei tarvita mitään liukastusjauheita tai lisäaineita, kuten monissa muissa vastaavanlaisissa peleissä, Auvinen sanoo.
Osua Games panostaa itse verkkokauppaan ja business to business -myyntiin, mutta heidän jälleenmyyjiltään pelejä pystyy tarvittaessa myös vuokraamaan esimerkiksi juhliin, yritystilaisuuksiin tai muihin tapahtumiin. Peli on tarkoitettu vain sisäkäyttöön ja sitä pystyy kuljettamaan koottuna kahdessa laatikossa.